|
Ongelmajätteitä kuljettavat yritykset palvelevat asiakkaitaan jätteen luokittelussa, pakkaamisessa ja merkitsemisessä sekä kuljetusasiakirjojen laatimisessa. Asiakkaiden ei yleensä tarvitse huolehtia paperisodasta, vaan yritys huolehtii siitä asiakkaidensa puolesta. Asiakkaan on kuitenkin tiedettävä, mitä aineita hän jättää kuljetettavaksi.
|
Ongelmajätteet kuuluvat kuljetuslainsäädännön kannalta lähes aina vaarallisiin aineisiin. Vaarallisten aineiden kuljetusta (VAK) on säädelty lailla ja asetuksilla sekä liikenneministeriön päätöksillä.
Ongelmajäte tai muu aine kuuluu em. kuljetussäädösten alaisuuteen, jos se räjähdys-, palo- tai säteilyvaaran, myrkyllisyyden tai syövyttävyyden vuoksi saattaa aiheuttaa vanhinkoa ihmiselle, ympäristölle tai omaisuudelle.
Laki koskee myös:
- vaarallisia seoksia,
- vaarallisia aineita sisältäviä esineitä, laitteita, pakkauksia ja geneettisesti muunneltuja organismeja.
VAK-kuljetusten ulkopuolelle jäävät muun muassa leikkuunesteet, käytetyt valokuvauskemikaalit, kirkkaat käytetyt voiteluöljyt ja kiinteät öljyiset jätteet sekä loisteputket.
Vaaralliset aineet tulee luokitella kuljetusta varten nk. VAK-luokkiin, joita on yhdeksän:
1. räjähteet
2. kaasut
3. palavat nesteet
4.1 helposti syttyvät kiinteät aineet
4.2 helposti itsestään syttyvät aineet
4.3 aineet, jotka veden kanssa kosketukseen joutuessaan kehittävät palavia kaasuja
5.1 sytyttävästi vaikuttavat (hapettavat) aineet
5.2 orgaaniset peroksidit
6.1 myrkylliset aineet
6.2 tartuntavaaralliset aineet
7. radioaktiiviset aineet
8. syövyttävät aineet
9. muut vaaralliset aineet
Kuljetusluokitus varmistaa ennen kaikkea kuljetuksen turvallisuuden. Ajoneuvon kuljettaja tarvitsee tiedot ajoneuvon merkitsemiseksi ja pelastusviranomaiset tarvitsevat tiedot toimintansa pohjaksi onnettomuustapauksissa.
Kuljetusluokitus on vaivaton tehdä:
- selvitetään mikä aine on jätteenä kyseessä ja onko se puhdasta vai seos
- etsitään VAK-käsikirjasta aineelle VAK-luokka
- etsitään VAK-käsikirjasta aineluettelon kohta ja YK-numero
- merkitään tietojen perusteella jäteastiat
- laaditaan tietojen perusteella kuljetusasiakirjat (ks. alla).
Varastoinnissa ja kuljetuksessa tarvittavia asiakirjoja
Ongelmajätteiden varastointiin ja kuljetukseen liittyviä laskisääteisiä asiakirjoja ovat:
- Siirtoasiakirja
- Rahtikirja
- Turvaohjekortti
- VAK/ADR -ajolupa
- Jätteen varastoinnin turvaetiketti
Dokumentti: siirtoasiakirja
Tarkoitus: antaa tiedot jätteestä kuljetusta ja käsittelyä varten
sekä toimii todisteena ongelmajätteen asianmukaisesta luovuttamisesta ja vastaanottamisesta.
Tarvitaan seuraavissa tilanteissa: aina kun ongelmajätettä kuljetetaan yleisellä tiellä ja/tai ongelmajätteen haltija muuten vaihtuu.
Tekemisvastuu: jätteen haltijalla
Sisältö: jätteen laatu, määrä, toimituspäivä, määränpää
Muuta: rahtikirja ja siirtoasiakirja voivat olla samalla lomakkeella
Dokumentti: rahtikirja
Tarkoitus: antaa tiedot kuljetettavan tavaran määrästä ja laadusta sekä kuljetuksen osapuolista
Tekemisvastuu: jätteen kuljetettavaksi lähettävä taho
Sisältö: normaalin rahtikirjan tietojen lisäksi vaarallisia aineita kuljetettaessa tulee olla seuraavat tiedot: aineen nimi, YK-numero, VAK-luokka ja -kohta sekä lyhenne VAK. Lisäksi lauseke ’vakuutamme, että toimitus on annettu kuljetettavaksi VAK-säännösten mukaan ja että pakkaus, merkinnät ja muut tiedot vastaavat tilausta’ tulee kirjata ja allekirjoittaa.
Muuta: rahtikirja ja siirtoasiakirja voivat olla samalla lomakkeella
Dokumentti: turvaohjekortti
Tarkoitus: taata kuljetuksen ja kuljettajan turvallisuus
Tekemisvastuu: jätteen kuljetettavaksi lähettävä taho eli esimerkiksi yritys, joka laittaa auton viemään ongelmajätteitään keräyspisteeseen tai jätelaitos, joka laittaa auton viemään ongelmajätteitä käsittelylaitokseen.
Sisältö: ohje kuljetettavien aineiden turvallisesta käsittelystä sekä toimintaohjeet vaaratilanteisiin eli kuljetettavan aineen vaaranlaji, toimenpiteet ja ensiapu vaaratilanteessa ja tulipalossa sekä toimenpiteet tilanteessa, jossa kolli särkyy ja ainetta joutuu tielle tai ympäristöön.
Muuta: Kemianteollisuus toimittaa valmiita turvaohjekortteja (www.chemind.fi/vak)
Dokumentti: VAK/ADR -ajolupa
Tarkoitus: Autonkuljettajilta vaaditaan ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen vähimmäismäärien. (Asetus vaarallisten aineiden kuljettajien ajoluvasta 1112/98) Luvalla varmistetaan, että vaarallisia aineita kuljettava kuljettaja on koulutettu tehtävään.
Tekemisvastuu: kuljetusyrityksellä vastuu varmistaa, että kuljettajalla on tarvittava lupa.
Sisältö: Ajoluvan saaminen edellyttää koulutusta ja hyväksytysti suoritettua loppukoetta. Ajolupa myönnetään viideksi vuodeksi ja se on uudistettava ennen sen voimassaoloajan päättymistä. Ajolupa on voimassa sekä kotimaisissa että kansainvälisissä kuljetuksissa.
Muuta: Termi VAK viittaa vaarallisten aineiden kuljetukseen ja kirjaimet ADR viittaavat sopimukseen (European Agreement concerning the international carriage of Dangerous goods by Road) vaarallisten aineiden kansainvälisistä tiekuljetuksista.
Lisätietoja:
Ajoneuvohallintokeskus
Liikenneministeriö
Dokumentti: jätteen varastoinnin turvaetiketti
Tarkoitus: merkitä ongelmajäte, jotta asianmukainen ja turvallinen varastointi on mahdollista
Tekemisvastuu: jätteen haltijalla
Sisältö: jätteen nimi, jätteen haltijan nimi ja sana "jäte". Lisäksi jos kyseessä on kemikaalilain mukainen vaarallinen aine, niin tulee merkitä vaarallisen ominaisuuden varoitusmerkki, vaarallisia ominaisuuksia aiheuttavat aineet sekä vaaraa- ja turvallisuustoimenpiteitä koskevat standardilausekkeet.
Muuta: merkintään voi käyttää valmiita tarrapohjia ja merkinnän voi laittaa jäteastiaan, tietyn ongelmajätteen varastopaikkaan kuten hyllyyn, seinään tai häkin oveen. Helpointa on käyttää alkuperäispakkausta, sillä siinä useimmiten on tarvittavat tiedot ja vaarallisen aineen merkinnät. Tällöin tulee vai lisätä pakkaukseen sana "jäte" ja jätteen haltijan nimi.
Ongelmajätteestä annettavat tiedot
Luovutettaessa ongelmajätettä jätelain (1072/1993) 15 §:n 1 momentin mukaisesti, on jokaista jätteen siirtoa varten laadittava siirtoasiakirja, jossa on seuraavat tiedot:
- ongelmajätteen haltijan, kuljetuksen suorittajan ja vastaanottajan nimi ja yhteystiedot.
- ongelmajätteen siirron ajankohta sekä pakkaus- ja kuljetustapa.
- ongelmajätteen tuottajan nimi ja yhteystiedot sekä toiminta, paikka ja kunta, jossa ongelmajäte on syntynyt tai, jos kysymys on kotitaloudessa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa syntyneestä ongelmajätteestä, yleispiirteinen selvitys jätteen tuottajasta.
- ongelmajätteen nimi ja jätelain 75 §:n 1 kohdassa tarkoitetun luettelon mukainen tunnusnumero sekä jätteen koostumus, olomuoto ja määrä.
- ongelmajätteen jäteasetuksen (1390/1993) liitteen 4 mukaiset pääasialliset ominaisuudet.
- ongelmajätteen hyödyntämis- tai käsittelypaikka ja -menetelmä.
- ongelmajätteen haltijan vakuutus annettujen tietojen oikeellisuudesta ja allekirjoitus sekä päiväys.
Ongelmajätteen haltijan on huolehdittava siitä, että siirtoasiakirja on mukana jätteen siirron aikana ja että se annetaan siirron päätyttyä ongelmajätteen vastaanottajalle. Vastaanottajan on vahvistettava jätteen vastaanotto ja sen määrä asiakirjaan tehdyllä päivätyllä allekirjoituksellaan. Ongelmajätteen haltijan ja vastaanottajan on säilytettävä allekirjoittamansa siirtoasiakirja tai sen jäljennös kolmen vuoden ajan allekirjoituksesta.
Siirtoasiakirjan laatimista, antamista ja säilyttämistä koskevat velvollisuudet eivät koske kotitaloudessa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa syntynyttä kunnan tai muuhun ongelmajätteiden vastaanottopaikkaan luovutettavaa ongelmajätettä eivätkä kansainvälisesti siirrettävää ongelmajätettä, jonka siirroissa käytettävästä siirtoasiakirjasta ja noudatettavista menettelyistä säädetään erikseen. (Valtioneuvoston päätös N:o 659 ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä §1)